Page 48 - Matkailuopas Uusimaa 2024
P. 48

LOHJA






























        Lohjanjärvi tarjoaa monenlaisia virkistäytymismahdollisuuksia. Kuva: J. Kainulainen/Lohjan kaupunki
        Järvikaupunki Lohjalla


        rikas kulttuuriperintö



        700-vuotias Lohja tunnetaan          Suomen hienoimmat lehtoalueet saa aikaan kalkkipi-
        kulttuuriperinnöstään, mutta myös    toinen maa ja läheinen järvi, joiden ansiosta harvinaiset
        järvistään. Lohjanjärvi on Etelä-Suomen   lehtokasvit viihtyvät.
        suurin järvi.                         Lohjalla on myös Suomen tunnetuin luola, Torholan
                                             kalkkikiviluola. Se on Suomen suurin karstiluola,
                                             jollainen syntyy, kun hapan vesi liottaa kalkkikiven
            irkkopitäjäksi vuonna 1323 perustettu Lohja on   pois. Luola on 31 metriä pitkä ja alhaisimmillaan
            kasvanut kuntaliitoksissa. Lohjan maalaiskunta   yhdeksän metrin syvyydessä.
        K liitettiin kaupunkiin vuonna 1997, Sammatti 2009,
        Karjalohja 2013 ja 1980-luvun alussa kuntaliitoksen
        toteuttanut Nummi-Pusula vuonna 2013.  Matka maan alle kaivosmuseossa
         Lohjan kaupunkikeskusta sijaitsee Salpausselkään
        kuuluvan harjun juurella. Lohjan seudun luontoa pide-  n Tytyrin kaivosmuseo Lohjalla on ainutlaatuinen mat-
        tään ainutlaatuisen rikkaana. Jalot lehtipuut, pähkinä-  kailukohde syvällä maan alla, 110 metrin syvyydessä.
        pensaat ja lehtokasvit viihtyvät alueen kalkkikallioilla.   Sinne kuljetaan Kone-yhtiön valmistamalla Suomen
        Salpausselällä kasvillisuus on pääosin karua hiekka-  nopeimmalla yleisön käytössä olevalla henkilöhissillä.
        maiden kuivaa mäntykangasta. Lohjanjärven seudun   Elämyskaivoksessa on kaivosmuseo, jonka pysyvä
        savikoilla kasvillisuus on rehevämpää, ja laajat kuu-  näyttely esittelee kaivostyön historiaa. Geologian tut-
        simetsät hallitsevat maisemaa.       kimuskeskuksen näyttely esittelee Suomen kallioperää.
         Lohjanjärven rannalla sijaitseva Karkalin luonnon-  Lisäksi elämyskaivoksessa järjestetään tapahtumia,
        suojelualue on tunnettu laajoista pähkinäpensasleh-  vaihtuvia taidenäyttelyitä sekä valoesityksiä.
        doistaan, valkovuokon ja keltavuokon muodostamista   Osoite: Kuilukatu 42
        kukkameristään ja tammi-lehmusmetsistään. Eteläisen   Lisätietoja: www.tytyri.fi
                                           48
   43   44   45   46   47   48   49   50   51   52   53