Page 66 - Matkailuopas Uusimaa 2023
P. 66
KERAVA
Museojunan kyytiin Keravalla
Keravalla on mahdollista nauttia
tasokkaasta kulttuurista, taiteesta,
urheiluelämyksistä sekä heittäytyä
kiinnostavien kaupunkitapahtumien
pyörteisiin.
eravan tunnuslause on ”Hyvän elämän kaupunki”.
Se tarkoittaa, että Kerava on on kotoisan kokoinen
K ja sydämeltään suuri, jossa kaikkien on hyvä elää.
Kerava on luontoystävällisen maineessa: vehreyt-
tä riittää jokaisen ihailtavaksi. Vihreää kesää pää-
seekin ihailemaan helposti; kaupungin itäreunalla
kulkee Lahden moottoritie. Poikittaisväylät vetävät
Porvoon kautta Pietariin sekä Tuusulan ja Nurmijär-
ven kautta Hämeenlinnaan ja Tampereen suuntaan.
Naapurit Järvenpää, Tuusula, Sipoo ja Vantaa ovat Keravan kartano, eli Humleberg, sijaitsee Keravanjoen
miltei kivenheiton päässä. Eikä Helsinkiinkään ole rannalla kauniissa pihapiirissä. Kartanossa toimii kesän
kuin 30 kilometriä. Junalla matka Helsinkiin taittuu ajan kesäkahvila. Kuva: Keravan kaupunki
vain noin 25 minuutissa. Lentokentältä Keravalle ajaa
noin 15 minuutissa. Kesäisin Keravalta voi matkustaa
Porvooseen museojunalla!
KERAVA
Keravat tähdet z perustettu 1924
kaupungiksi 1970
z
Keravan keskustassa, Aurinkomäellä, on kaupun- z asukkaita noin 36 300
pinta-ala 30 km
2
gin oma The Walk of Fame. Aurinkomäen rintee- z
seen saavat kaikki ansioituneet keravalaiset oman z naapurikuntia Vantaa, Tuusula ja Sipoo
Keravan Tähti -nimilaatan. Nimilaattansa ovat z www.kerava.fi
saaneet esimerkiksi suomentaja ja kirjailija Pent-
ti Saarikoski sekä ensimmäinen suomalainen uin-
nin maailmanmestarinainen Hanna-Mari Seppälä, 9000 vuotta sitten
rockabilly-yhtye Teddy & the Tigers sekä laulaja Jani
Wickholm. Aurinkomäki sijaitsee aivan keskustassa Ensimmäiset ihmiset saapuivat Keravalle noin 9000
Kauppakaaren varrella. Puiston pääsisäänkäynti on vuotta sitten. Pisinmäellä Ahjon tien varressa asuttiin
Keravan aukiolla Kauppakaaren ja Paasikivenkadun Suomusjärven kulttuurin kaudella, jolloin merenpinta
risteyksen tuntumassa. - jääkauden jälkeinen Ancylus-järvi - oli nykyisen 40
metrin tasalla. Anculys-järven rantakivikkoa näkyy
Keravan museon pihalla.
Museoon ja kirkkoon
Keravan Taide- ja museokeskus Sinkka. Kultase-
pänkatu 2, p. 040 318 4300 Keravan kirkko. Papintie
2, p. 0400 378 080 Galleria Alli. Paasikivenkatu 9,
p. 040 846 3469
Katso lisää: www.kerava.fi
19.8.2023
Kerava on luontoystävällisen klo 9.00 –18.00
maineessa: vehreyttä riittää
jokaisen ihailtavaksi. https://www.facebook.com/valkosipuliyhdistys
66